CV (fi)

NINA FORSMAN (os. Kuoksa, ent. Mattila)
Syntynyt 1974 Borås, Ruotsi. Asuu ja työskentelee Espoossa.

Nina Forsman on suomalainen taiteilija, jonka monialainen työ – maalaukset, valokuva ja installaatiot – on ollut esillä merkittävissä kotimaisissa ja kansainvälisissä ympäristöissä. Suomessa hänen teoksiaan on nähty säännöllisesti Taidemaalariliiton Teosvälityksessä, Gumbostrand Konst & Formissa, Espoon taiteilijakillan näyttelyissä sekä useissa museo- ja galleriatilaisuuksissa, kuten Imatran taidemuseossa, Kouvolan taidemuseo Poikilossa ja Kotkan Valokuvakeskuksessa. Kansainvälisesti Forsman on osallistunut muun muassa ARTBOX.PROJECT -näyttelyihin Zürichissä, New Yorkissa, Barcelonassa ja Venetsiassa sekä ryhmänäyttelyihin Lontoossa, Hongkongissa, Coloradossa ja Georgiassa (MOCA GA).

Forsmanin teoksia on useissa yksityis- ja yrityskokoelmissa Suomessa, Yhdysvalloissa, Italiassa ja Espanjassa, ja hänen töitään on myös Brooklyn Art Libraryn kokoelmissa sekä West Georgian yliopistolla. Hänen taiteellista työskentelyään ovat tukeneet Espoon kaupunki, Kotkan kaupunki sekä William ja Ester Otsakorven säätiö.

Forsman on tehnyt yhteistyötä useiden taideorganisaatioiden ja -yhteisöjen kanssa, kuten Espoon Kuvataiteilijat ry, Espoon Taiteilijakilta, Muu ry ja Repin-instituutti. Hän on toiminut aktiivisesti kulttuurikentässä myös luottamustehtävissä ja näyttelytyöryhmissä, ja ollut mukana tuottamassa taidetapahtumia, kuten Kolahtaako?-elokuvatapahtumaa.

Yhteistyöprojekteissa Forsman on yhdistänyt visuaalisen taiteen, valokuvan, tilallisuuden ja yhteiskunnalliset teemat, ja hänen työskentelynsä keskiössä ovat luonto, kaupunkiympäristöt, inhimilliset tunteet sekä eettiset kysymykset.

OPINNOT

2012 -2014 Kuvataiteilija (AMK/BFA) Saimaan ammattikorkeakoulu
2013 Kuvataideopintoja, West Georgian Yliopisto, USA
2012 Pietarin kuvataideakatemian kesäkoulu
2010-2012 Repin -instituutin kuvataidekoulutus Kotkassa
2012 Taidealan yrittäjäkoulutus, Kymenlaakson Kesäyliopisto
1999-2004 Ohjelmistotekniikan koulutusohjelma, Kymenlaakson AMK, Kotka

YKSITYISNÄYTTELYT
2016 ‘Valo kuvassa’, Kotkan Valokuvakeskus, Kotka (valokuvia, videoteos, installaatio, maalauksia)
2014 ‘Kasvot mielentiloille’, Galleria Dada, Tampere (installaatioita, maalauksia)
2014 ‘Pop up’-näyttely, Galleria Pumppuhuone (Tekniikan museo), Helsinki (maalauksia)
2013 ‘White – Valkoinen’, Galleria Kapriisi, Tampere (maalauksia)
2012 ‘Kohinaa’, Koskiston Taidekeskus, Kouvola. (installaatioita, maalauksia)
2012 ‘Polte’, yksityisnäyttely, Galleria Hanna Kaarina, Helsinki (maalauksia, piirroksia)
2012 ‘Diversitas’, yksityisnäyttely, Galería La Perla, Espanja (maalauksia)
2004 ‘Stopped Time’, Loviisan Rauhanfoorumi, Loviisa (valokuvia)

YHTEIS- JA RYHMÄNÄYTTELYT
2025 ”Kaava”, Espoon taiteilijakilta, Imatran taidemuseo Virta,  Imatra
2025 – 2017 Taidemaalariliiton teosvälitys Kaapelitehdas, Helsinki
2024 – 2023 Kiltapaviljonki & Pop up-näyttely, Espoon taiteilijakilta, Espoo sekä Hamina
2023 ARTBOX.PROJECT New York 2.0, NYC, NY, USA
2023 ”Kaava”, Espoon taiteilijakilta, Galleria Uusikipinä, Lahti
2023 – 2015, 2013, 2012 6×6 -näyttely Rochester Contemporary Art Center, NY, USA
2023 Kiltapaviljonki, Espoon taiteilijakilta, Galleria Gjutars, Vantaa
2022 – 2021 Kiltapaviljonki, Espoon Taiteilijakilta, Galleria Aarni, Espoo
2023 – 2022 Winter Art Market, Gumbostrand Konst & Form, Söderkulla, Sipoo
2022 ARTBOX.PROJECT Venice Biennale, Biennale Artbox Expo, Venetsia, Italia
2022 Tavallisuuden pelko – Espoon Taiteilijakilta, Taidekeskus Ahjo, Joensuu, sekä Ronga, Tampere
2022 – 2015 Espoon kuvataiteilijat (90-vuotisjuhla- ja muut jäsennäyttelyt), Galleria Aarni, Espoo
2021 ARTBOX.PROJECT Barcelona 1.0, Valid World Hall, Barcelona, Espanja
2021 ARTBOX.PROJECT World 1.0, ARTBOX.GALLERY Zurich, Sveitsi
2020 SWISSARTEXPO/ ARTBOX.PROJECT Zürich 2.0, ARTBOX.GALLERY, Zurich, Sveitsi
2019, 2017, 2015 ArtFair, Muu Ry Kaapelitehdas, Helsinki
2018 Suomi Nyt ja Tulevaisuudessa, Gumbostrand Konst & Form, Söderkulla, Sipoo
2017 He & She, Gumbostrand Konst & Form, Söderkulla
2016 Repin instituutti 10v. juhlanäyttely Galleria Krypta, Helsinki sekä Merikeskus Vellamo, Kotka
2016 ArtExpo, Domus Romana, Rooma, Italia
2016 Project 5000m2-ryhmänäyttely, Lappeenranta
2016, 2013, 2011 Ryhmänäyttely Kotkan Valokuvakeskus
2015 Yhteisnäyttely Timo Mähösen kanssa, Moision kartano, Kouvola ja ArtPort Kotka, Kotka
2014, 2012 Yhteisnäyttely Arte Studio Ginestrelle, Art Gallery Le Logge, Assisi, Italia
2014 Lopputyönäyttely, Imatran Taidemuseo, Imarta
2013 Off-the-Wall, The Museum of Contemporary Art of Georgia – MOCA GA, Atlanta, USA
2013 NASAD, West Georgian Yliopisto, Carrollton, GA, USA
2013 Gumbostrand Konst & Form kesänäyttely, Söderkulla
2012, 2011 Kesänäyttely Koskiston Taidekeskus, Kouvola
2012.2011 Konstrundan 12, Studio Nina Mattila, Kotka
2012 ‘Maaemon huuto II’ ryhmänäyttely Gallery Fogga, Helsinki
2012 Postcard Legacy Campaign Exhibit, Colorado Mesa University Art Gallery, Colorado, USA
2012 Photo project: She blocks the highway – yhteisnäyttely, Hong Kong, Kiina
2011 Kesänäyttely McNeill Gallery, Lontoo, UK
2011 ‘Women in the Arts Exhibition’ – online ryhmänäyttely ARTROM Gallery, Rooma, Italia
2010 Toisesta todellisuudesta-valokuvanäyttely Imatran taidemuseo, Imatra
2010 Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahaston 50-vuotisjuhlanäyttely ja Repin-instituutinkuvataidekoulutuksen näyttely Kouvolan taidemuseo Poikilo, Kouvola
2010 Kymenlaakson alueen aluenäyttely Kotkan Valokuvakeskus, Kotka

KOKOELMAT
Kotkan kaupunki
Brooklyn Art Library, New York, USA
University of West Georgia, Yhdysvallat
Lukuisat yrityksien sekä yksityiset kokoelmat kotimaassa, Yhdysvalloissa, Italiassa ja Espanjassa

JÄSENYYS
Taidemaalariliitto
Muu ry
Espoon Kuvataiteilijat ry
Espoon Taiteilijakilta ry

PALKINNOT
2015 Kunniamaininta ammattivalokuvaajien sarjassa, PX3 Prix de la photographie Paris, Ranska
2013 Dean’s List, West Georgian Yliopisto, USA
2012 Kunniamaininta ‘Altered images’-kilpailussa, PX3 Prix de la photographie Paris, Ranska
2011 Finalisti & People’s Choice award – 2. sija (Professional Press) PX3 Prix de la photographie Paris, Ranska
2010 Top 10 Women in the Arts Edition No. 2 -taidekilpailussa, ArtRom Gallery, Rooma, Italia
2009 Kolahtaako? –elokuvaviikko (työryhmä). Kotkan vuoden 2009 kulttuuriteko
2005 Kotka Goes Document (työryhmä). Kotkan vuoden 2005 kulttuuriteko

LUOTTAMUSTOIMET
2016 – 2017 Hallituksen, Espoon Taiteilijaseuran
2011 – 2017 hallituksen jäsen, Kotkan valokuvakeskus ry (puheenjohtaja 2015, vp. 2011, 2011 – 2015 näyttelytyöryhmän
jäsen)
2015 Hallituksen jäsen, Kotkan Taiteilijaseura
2012 Hallituksen jäsen, Kotkan Taideseura
2010 – 2011 Kehitystyöryhmän jäsen Repin-instituutti, Kymenlaakson kesäyliopisto
2004 – 2013 Kolahtaako? – elokuvatapahtuman työryhmän jäsen

JUKLAISUT
2021 The Sketchbook Project Vol 17 – “Lines and Shapes”, Brooklyn Art Library, New York, USA
2021 The Sketchbook Project Vol 17 – “Me, Myself and I”, Brooklyn Art Library, New York, USA
2020 The Sketchbook Project Vol 16 – “Doubt everything…”, Brooklyn Art Library, New York, USA
2014 Kyse ei ole vain eläimestä tai ihmisest’, Kuvataiteilija AMK lopputyö

APURAHAT
2022, 2020, 2018, 2016 Kohdeapuraha, Espoon Kaupunki
2015 Työskentelyapuraha, Kotkan kaupunki
2015, 2014, 2013, 2012, 2011 Kohdeapuraha Kotkan kaupunki
2013 Matka-apuraha, William ja Ester Otsakorven säätiö

RESIDENSSIT
2014 Residenssijakso Arte Studio Ginestrelle, Assisi (Perugia), Italia.